Royal Manchester Children’s Hospital-observaatiomatka, Iso-Britannia
Minulla oli mahdollisuus lähteä Manchesterin Royal Children’s Hospitaliin lastenendokrinologiseen yksikköön opintomatkalle syyskuuksi 2023. Kyseinen sairaala on Iso-Britannian suurimpia ja esimerkiksi vuodepaikkoja yhdeksällä lastenosastolla on eniten koko maassa. Lastenendokrinologeja yksikössä työskentelee noin 10. Heidän lisäksensä vahvuuteen kuuluvat erikoistuvat lastenendokrinologit ja diabeteslääkärit. Manchesterin väestö on hyvin monikansallista ja maahanmuuttajien suuri osuus korostuu myös potilaissa. Sairaala on ainut Iso-Britanniassa, joka on aloittanut geeniterapiahoidot lapsille yksittäisten sairauksien hoitoon.
Manchesterin lastensairaalaan on laajemmalta alueelta keskitetty mm. luustometaboliset potilaat. Minulla oli ilo päästä seuraamaan tätä tiimityöskentelyä kolmena maanantaina. Tiimivastaanottoa yhdessä pitivät luustometaboliaan erikoistuneet lastenendokrinologit (1-2 kpl), luustopuolen sairaanhoitaja, fysioterapeutti, sosiaalityöntekijä, ravitsemusterapeutti, kuntoutusohjaaja ja psykologi. Perheen ja lapsen haastattelu/tutkiminen kävi varsin sujuvasti näinkin suurelta joukolta ammattilaisia. Pääsääntöisesti tiimivastaanotolla potilaat olivat vaikeita osteogenesis imperfecta potilaita. Suurin osa heistä oli maahanmuuttajaperheisiin kuuluvia lapsia ja nuoria. Samassa perheessä saattoi olla useampikin samaa tautia sairastava perheenjäsen, joten perheen arki saattoi olla hyvinkin kuormittavaa. Todennäköisesti näin heti ensimmäisenä tiimipäivänä vaikeita OI-potilastapauksia enemmän kuin tulen koko urani aikana koskaan näkemään. Sain tutustua klinikan uusimpaan päivitettyyn bisfosfonaattihoitoprotokollaan, johon on huomioitu vaikeimpien OI-vauvojenhoito. Lihasvoimien merkitystä OI-hoidossa korostettiin isompien liikkuvien lasten kohdalla ja lihasvoimia testattiin laitteella, joka on maailmassa käytössä vain muutamassa klinikassa. Kuten monessa isossa kansainvälisessä klinikassa, myös tässä tiimissä oli menossa lääketutkimusrekrytointi mm. uuteen anti-sclerostin antibody -tutkimukseen OI-lapsipotilaille.
Koko lastenendokrinologisen klinikan yhteistyö oli ihailtavaa. Viikoittain käytiin lävitse osastoilla olevat potilaat ja käsiteltiin haastavampia potilastapauksia yhdessä. Pääsin seuraamaan myös useamman kollegan lastenendokrinologian poliklinikkatyöskentelyä. Puolessa polipäivässä saattoi hyvinkin olla 6-10 potilasta katsottuna ennen ruokataukoa. Potilaat lähinnä haastateltiin seurantakäynneillä. Ensimmäistä kertaa konsultaatioon tulevia potilaita kuitenkin tutkittiin paremmin. Toki jos jotain odottamatonta mutkaa tuli vastaan anamnestisesti seurantakäynneillä, koko loppupäivän aikataulutus saattoi olla pilalla. Puberteettistatuksen teko oli hämmästyttävän arkaluontoista: mieslääkäri saattoi pyytää naiskollegaa viereisestä huoneesta tekemään puberteettistatuksen tytölle tai sitten paikalle kutsuttiin naishoitaja ”esiliinaksi”. Naislääkärinä jouduin joka kerta poistumaan paikalta, kun pojan murrosikäastetta arvioitiin. Yksittäisiä harvinaisia endokrinologisia potilastapauksia tuli poliklinikkapäivinä vastaan, mutta toki paljon potilaat olivat myös ihan perus-lastenendokrinologisia potilaita.
Sen lisäksi, että pääsin näkemään harvinaisia potilastapauksia, oppimaan heidän hoidoistaan sekä seuraamaan erilaisia työskentelytapoja jakson aikana, pidän arvokkaana jakson antimena myös suhteiden luomista paikallisiin lastenendokrinologeihin. He ovat rautaisia alan kansainvälisiä ammattilaisia, joiden puoleen on nyt helppo kääntyä täältä Suomesta käsin, jos jonkun harvinaisen potilaan kohdalla tulee tarve konsultoida laajempaa kollegaryhmää.
Kiitän lämpimästi Lastenlääkäriyhdistystä apurahasta, joka mahdollisti kuukauden osallistumiseni opintomatkalleni. Voin suositella vastaavaa jaksoa muillekin kollegoille.
Riina Pironetti, Lastenendokrinologi, TAYS,Pirha